You are an ecosystem with legs

Forencich kirjoittaa kiinnostavia (kiitos taas marks!):

…We also see profound interconnection between human bodies, especially our immune systems. Remember the last time someone coughed in a crowded room or sneezed in an elevator? And how about the people who leave the bathroom without washing their hands? We know, almost without being told, that their germs are spreading and threatening our health.

But there’s a wider meaning here. Humans are constantly exchanging microorganisms with one another and in this sense, our personal immune systems are actually parts of a much larger, networked meta-system. My health depends, not just on my behavior and my relationship to the microbial world, but on the efficiencies of other immune systems in my neighborhood, community and workplace. If my neighbor’s immunity is compromised for some reason, the microbial challenge eventually gets shifted onto everyone else. Like it or not, we are all participating in the same struggle against the microbial world; immunity is a community enterprise.

Moving to a macro level, we see a massive interconnection between individual human bodies and habitat. We are constantly engaged in a chemical and energy exchange with surrounding plants, animals, air and soil. Everything that we eat, drink and breathe is touched and transformed by other organisms around us. And yet, in an age of industrial agriculture, we forget this simple fact. When farms and factories are hundreds or thousands of miles away, we develop a delusion of individual autonomy and forget our connection to the rest of life…

Lue koko juttu

Meillä vieraili taas flunssa-aalto. Semmoisena ultralite-versiona. Mies oli viikonlopun reporankana, röhi ja kerjäsi sääliä (mutta ei kehittänyt kuumetta). Normikonsteillani (nenähuuhtelu, höyryhengitys, kasvishedelmä-smoothie, vyöhyketerapia ja hellyys) hän parani maanantaihin mennessä kuten kunnon duunarin kuuluukin. Sen seurauksena tietysti munkin kropassani alkoi pöpötaistelu. Käsivarsia ja päätä särkee, mahaakin välillä – ja väsyttää. En ole kipeä, enkä ihan tervekään. Tänään kuitenkin vaikuttaa siltä, että taas kerran kroppani tainnutti yritteliään flunssapöpön.

Don’t get hurt in the first place

Forencich kirjoittaa: “Given the universally-agreed upon wretchedness of injury, one would think that we would have developed a strong understanding of injury-resistance and that we would spend a substantial amount of time actually practising it. In fact, we have done nothing of the sort. — We worship those who conquer dread diseases and patch up broken bodies. In contrast, we have scarsely a word to say about people who prevent diseases and injuries. We don’t give awards for injury prevention because success in this field is largely invisible; it is defined by things that don’t happen.”

On oikeastaan todella hassua, miten pienella vaivalla saattaa olla laaja vaikutus: mulla on oikean käden kyynärpään ympärillä lihaskudos todennäköisesti hiukan revähtänyt. Käsi toimii, mutta tietyt asennot sattuvat ja voiman puristaminen varsinkin. Niinpä en ole pystynyt kuin vähän mobbaamaan ja venyttelemään. En ole halunnut sauvakävellä, pyöräillä, enkä varsinkaan kahvakuulailla käsi kipeänä. Nyt alkaa treenitauko olla kipurajalla henkisesti, alkaa olla siis aika treenata vieläkin jonkin verran kipeällä kädellä … Mutta entistä vakuuttuneemmaksi tuli Forencichin ajatuksista: tärkeintä olisi estää tämmöiset etukäteen. Hyvä eläin ei itse aiheuta toheloinnillaan loukkaantumistaan!

13.7.2009

1. Hartiaseisontaa 5 min.

2. Tiikeri-qigongia

Mietin harjoitusta tehdessäni, miten orgaanisia tämä tiikeri-qigongin liikkeet ovatkaan (tarkoitan orgaanisella sitä, että muinaiset kiinalaiset kehittivät liikkeet eläimiä tarkkailemalla). Nämä liikkeet vastaavat täysin niitä ajatuksia, joita Forencich kirjassaan esittää liikkeistä ja liikeradoista.

pieni kahvakuulatreeni: heilautus-korkea veto-työntö/pystypunnerrus-comboja 8 kg ja 12 kg  10 min.

Myös näissä liikkeissä keskityin hahmottamaan liikeradat Forencichin periaatteiden mukaan. Kiinnostavaa! Ja tuli hikikin.

pyörittelyjä ja ravisteluja

3. Pilatesta 1/2 h.

4. Innostuin vielä tekemään pienen iltapyöräilylenkin. Puoli tuntia pyöräilyä. Pidin yllä hiukan tavallista kovempaa vauhtia ja yritin samalla hahmottaa Forencichin ajatusta liikkeestä ja jarrutuksesta (nyt ei ole kyse pyörän jarruista vaan mun kropasta ;))pyöräilyn yhteydessä. Sepä olikin vaikeampaa. En hahmottanut …

Bad Vilbeliin

Tänään pyöräilimme peltoteitä pitkin kierrellen ja kaarrellen Bad Vilbeliin, jossa pidimme ensin hedelmä- ja sitten luonnonvissytauon. Palasimme Nidda-joen rantaa pitkin ja sieltä koukkasimme Bad Homburgiin.

Kilometrejä tuli 43, retki kesti taukoineen 4 tuntia. Maxsyke 173 (95%), keskisyke 122 (67%), – 2940 kcal.

Ukko laittoi pyöräänsä matkamittarin, joka näytti että vauhtimme oli noin 15 km tunnissa. Kokeilimme välillä ottaa kaikki irti ja menimme niin lujaa kuin sillä tiellä ja meidän kunnolla pystyi. Mies sai siitä kiksejä, mutta minusta se vei pyöräilystä kaiken ilon. Pyörä tärisi, töyssyt tärisyttivät niskaa, eikä mitään ehtinyt kuulemaan, näkemään, haistamaan … Minusta pyöräily on silloin kivaa, kun ehdit havaitsemaan pensaassa piileskelevän kanin, josta näkyvät vain korvat, huomaat mitkä kukat kukkivat, ja nautit kaikenlaisista maiseman yksityiskohdista …

Päivän viisaus Forencichilta: “Be sure to emphasize the yin side of recovery to match the yang side of exercise-induced injury. There is a place for benevolent injury in our repertoires.”

Jonkin ajan päästä tein palautumistreenin Ollia soveltaen: 5 min. hartiaseisontaa. Se virkisti nopeasti. Myöhemmin vielä muutamia supervenyttelyjä ja pilatesliikkeitä sekä pyörittelyjä ja ravisteluja.

Lyhyen tähtäimen projektina on pyöräilyn aiheuttamaa lymfaturvotusta ennaltaehkäisevän strategian suunnittelu …

Evoluutio ja fitness

Kirjoittaessani artikkelia Kunto ja terveys -lehteen palasin Frank Forencichin kirjan Play as if your life depends on it pariin. Kirjan alaotsikko on: functional exercise and living for Homo sapiens. Aikoinaan Marko suositteli minulle kirjaa, hän tiesi että pitäisin siitä. Kirja herätti todella paljon ajatuksia jo ensilukemalta, mutta ilmeisesti vasta Afrikan matkalla päässäni naksahti se juuri oikea vaihde tämän kirjan syvällisempään ymmärtämiseen.

Jo kirjan alkusitaatti Herbert Spenceriltä on kuin suoraan tämänhetkisestä ajatusmaailmastani: “People are beginning to see that the first requisite to success in life is to be a good animal.”

Forencich kirjoittaa:

“We all want to get in shape, that´s clear enough, but we´re also looking for meaning and depth in the process. Many of us are looking for particular changes and improvements to our bodies, but we also suspect that there´s more to physical training than just sets, reps and mileage. We´re looking for something that´s relevant to the totality of our lives, something that is satisfying, substantive and sustainable. Not only that, we´re looking for something that´s interesting, exciting and fun.”

Forencich kirjoittaa siitä, miten fitnesskirjallisuudessa käsitellään ihmisruumista tai sen tiettyä ominaisuutta erillään kokonaisuudesta, ja varsinkin erillään ihmisen evoluutiosta. Forencich huomauttaa, että nykyihmisen huono terveys on suoraa seurausta liikkumattomasta elämäntavasta. Hän väittää, etteivät nykyiset liikuntaohjelmat tai tapa suhtautua liikuntaan toimi kuten niiden pitäisi.

Kun ajattelee vaikkapa niitä lukemattomia naisia, jotka hikoilevat aerobictunneilla ja tekevät pitkiä toistoja kevyillä painoilla erilaisissa kuntosalikoneissa vain saadakseen sieluunsa sen tunteen, että tekevät jotakin terveytensä ja ulkonäkönsä eteen, on helppo uskoa Forencichin olevan oikeassa.

Forencich kiteyttää kirjansa teeman:

“After two decades of study, struggle and experimentation I´ve come to the conclusion that what we need is a paradigm for human fitness that meets few simple conditions: it´s got to have some relevance to human origins, it´s got to speak to the functional performance of the human body and it´s got to be fun. In other words, we need a paradigm for exercise and fitness that´s primal, practical and playful.”

Forencichin koko kirja kulkee vastavirtaan nykyisessä fitness-kulttuurissa: hän asettaa toiminnallisuuden ulkonäön edelle. Hän korostaa iloa ja leikkiä liikunnassa. Hänen ihanteenaan on ihminen, joka on liikkuva, joustava, kestävä. Ihminen, jolla on kehittynyt tasapainoaisti ja koordinaatiokyky.

Olen aina vieroksunut ajatusta, että kipu ja vauriot ovat kehittymisen edellytys. Vaikka ajatus kuinka perustuisi ihmisen fysiologiaan, minusta siinä liioitellaan jotakin hyvin vahvasti. Oletan, että tarvittavasta mikroskooppisesta, hiuksenhienosta vauriosta on kehitetty rääkkäämisdogmi, joka ei viestitä muuta kuin sitä, miten kauas ihminen on etääntynyt luonnollisista vaistoistaan.

Forencichin sanoin:

“As you will see, this book takes an ambitious, broad-ranging look at human physical conditioning. It is not a book of fitness tips that will get results in “just minutes a day”. It will not reveal the secret training methods used by movie stars, Navy Seals, Green Berets, Ninja warriors or Hollywood stunt men. It will not tell you how to melt fat, banish your belly or lose your gut. It will not chisel your abs, sculpt your thighs, build massive arms or give you buns of steel, It will not make you look like a supermodel or improve your sexual performance. This is not a quick-fix method, nor is it a promotion for nutritional supplements or exercise products. This book is not a medical guide or a fitness prescription; it will not “turn back the clock”, make you young again or prevent you from dying. And above all, this is not a book for Dummies, Idiots or Morons.”

Suosittelen ankarasti!

12.10.2008

Tänään lähdettiin heti aamusta sauvakävelylle metsään. Oli sumuista ja mukavan kosteata ja harmaata. Näimme useita hienoja hämähäkinverkkoja ja villisian jälkiä, jotka oli jättänyt joku tosi karju. Sarjassamme “ihmettelemme saksalaisia”:  niillä on tapana ripustaa luonnonpuistoihin linnunpönttöjä, jotka näyttää pieniltä bunkkereilta. Ne on valmistettu jostakin kevytharkosta, näyttävät sementtisiltä. Ne on kaikki numeroitu ja kiinnitetty siten, että elävään puuhun on isketty naula… En ole koskaan nähnyt yhdenkään linnun lentävän sisään tai ulos niistä, mutta mistäpä minä tiedän…

Matkan varrella tein mekostenon -venytyksiä ensin yhdellä leikkikentällä sitten pienellä jalkapallokentällä, maalissa roikkuen. Kotona vielä jatkoin ja tein loput venytykset.

Treenin kesto noin 2 ja 1/2 tuntia. Maksimisyke 148 (79%), keskisyke 105 (56%), -976 kcal. Nyt juon kirnupiimäpirtelöä :D ja olo on pumpulinen.

Ongelmia mekostenonin kanssa:

Jos tätä lukee joku asiasta ymmärtävä, apua kaivataan kiitos :)! Mun mekostenon-ohjeet on isoksi osaksi pelkästään kirjalliset. En tee koko sarjaa, vaan vain Akin määräämät.

1) suoran vastalihaksen venytys:  roikkumalla

2) leveä selkälihas: taaksepäin ja sivulle roikkumalla

3) lanne-suoliluu-lihas: siis mikä ihme on suoliluu?

4) suora reisilihas: Ohjeessa sanotaan “Lonkka on ojennettava, jotta suora reisilihas venyisi, mutta varsinkin urheilijoilla reiden vahvuus tekee osumisen vaikeaksi. LIsäksi ongelmaksi muodostuu riittävän voiman aikaansaaminen. Lonkan ojennuksessa on ehdottomasti käytettävä alustaa, mutta se harvemmin yksin riittää. Tärkeintä on varmistaa lonkkanivelen todellinn ojennus. Pelkkä lonkan taaksevienti ei riitä. Lonkan koukistuksen ollessa osa selkävaivojen ongelmaa on reiden ulkosivun venytyksessä huomioitava ainakin ulompi reisilihas (lähtee heti ison sarvennoisen alaetu-puolelta) ja suoliluu-sääriluu-side.”

Niin, taidatkos sen selkeämmin sanoa? Mitäs mun niinku pitäis tehdä tässä?

5) reiden ulkosivu ja 6) kaksipäinen reisilihas: näiden venytyksen kuvittelen sujuvan vaikken tunnekaan termiä kaksipäinen reisilihas…

7) etummainen säärilihas: tää venytys sujuu, koska vieressä on kuva.

8 ) ison rintalihaksen yläosa: “Venytys on usein kohdistettava myös rintalihaksen alimpaan suoran vastalihaksen tupeen kiinnittyvään osaan. Pidennettäessä suoran vatsalihaksen tuppea venyminen kohdistuu myös rintalihaksen alimpaan osaan. Tarvittaessa lihasta on venytetty avusteisesti. Pidä paino kummallakin jalalla. Älä nojaa yksinomaan rintalihakseen. Taita vartaloa eteenpäin lonkkanivelestä venytysvoiman aikaansaamiseksi. Pidä vasen jalka etupuolella, pidä vasen käsi harjoituksen aikana olkapään edessä…”

 

Öö???

 

9) deltan etuosa (ja sivuosa): ” deltan sivuosan pidentämisessä tulee usein kohdistamisongelma. Riittävän voiman saaminen ei ole helppoa. Avustettu venytys on joskus ainut tehokas tapa. Kainalon alle laitettu esim. niskatuki saattaa auttaa.”

Delta??? Deltan sivuosa???

10) kiertokalvosen lihakset: tästä on kuva, joten näen mitä pitää tehdä, vaikken tiedäkään, mikä on kiertokalvosin…

Mietiskelyjä:

Huomasin olleeni täysi idiootti: olen laiminlyönyt lihashuollon… Tilannetta taisi pahentaa, kun uskoin Forencichin teesejä pitkien venyttelysessioiden tarpeettomuudesta. Toki venyttelin päivittäin, mutta ne olivat sellaisia pienia ja mukavia venytyksiä, jotka eivät siis ole riittäneet alkuunkaan. No, hylkään siis Forencichin ajatukset tältä osin, ja jatkan ihailuani muilta osin. Ja otan mekostenonin (jos joskus opin oikein tekemään ne) ja pilateksen kuvioon säännöllisiksi osiksi treeniä.

6.6.2008

Forencich kirjoittaa samasta aiheestä näin (Play as if your life depends on it]:   Lainaus: The SAID [Specific Adaptations to Imposed Demands] principle tells us that there is absolutely no free lunch in physical conditioning. Some therapies and substances may support the body´s return to physiological baseline after injury or illness, but there is only one way to go above that level and that is challenge, in other words, movement, exertion, striving and swear. The language of body is challenge and response. If tissue is not challenged, it will not adapt.– Old-school coaches had a crude understanding of the SAID principle and trained their athletes by the harsh dictum “No pain, no gain”. The idea was simple: force the body to adapt by overloading it with some kind of excess demand – push the body and it will respond. Unfortunately, this crude understanding led to crude application, frequent injury and widespread stupidity.– Now as our understanding of exercise becomes more sophisticated, we begin to see that it´s not pain that stimulates our bodies, but challenge. Now we say, “no challenge, no adaptation”. In other words, if you don´t push your comfort zone a little, your body isn´t going to pay attention. It´s not the pain that makes th difference, it´s the push. Ajatus on molemmilla loppujen lopuksi sama: mukavuusvyöhykkeeltä pitää uskaltautua ulos, mutta sitä ei tarvitse tehdä väkivalloin, vaan sen voi tehdä vähän kerrallaan, ikään kuin kurottaa kerta kerralta hiukan pidemmälle. Tämä lähestymistapa miellyttää mun psykologiaani, mutta pystyn kyllä ymmärtämään, mitä Kukka ja *p* kokevat “Maitohappojen Twilight Zonella”…

16.4.2008

Yksi elämän innostavimmista asioista on huomata, kuinka asiat loksahtelevat kohdilleen ihan omalla painollaan (taolaisittain wuwei) ja merkillisen peräkanaa, kun vain on avoin ja antaa elämälle mahdollisuuden.Minulle sattui samaan aikaan kaksi asiaa: rouvaA lähetti minulle mp3:n, jossa haastateltiin klassisen ratsastuksen opettajaa Craig Stevensiä . Haastattelu oli tunnin mittainen, joten se odotti sähköpostissani pari viikkoa ennen kuin tunsin, että nyt on sopiva hetki kuunnella se. Ja marks kävi tässä ketjussa kertomassa Frank Forencichin ajatuksista. Tässä välissä posti toi minulle ensin Exuperant Animalin ja sitten vajaan viikon kuluttua Play as if your life depends on it. Lukiessani jälkimmäistä ajattelin, että tästä kirjasta minun pitää kertoa rouvaA:lle… Craig Stevens kertoi klassisesta ratsastuksesta, hevosen ja ihmisen yhteydestä ja luonnollisesta dynaamisesta kanssakäymisestä. Frank Forencich puhuu luonnollisesta ja dynaamisesta liikunnasta. Craig puhuu hevosten kieltä, Frank koirien Mojo puhuu Ja minun päässäni alkoivat taas palaset loksahdella paikoilleen liittyen sekä henkiseen kehitykseeni että treenaamiseeni… Lainaus Forencichilta: Lainaus: My dog is smarter than I am My dog’s name is Mojo and he’s really stupid. He has no grasp of the alphabet and his understanding of world affairs is almost nonexistent. Not only that, his exercise program is truly amateurish. He doesn’t know anything about exercise physiology or correct training practices. He doesn’t read the research and he doesn’t consult with certified experts. He doesn’t practice proper form or adhere to accepted guidelines. He violates all the rules.When he exercises, he doesn’t warm up or cool down. When he stretches, he only holds the stretch until he’s satisfied. He doesn’t check his heart rate and he never measures his body fat percentage. Mojo does occasional squats and leg lifts, but he’s really sloppy about counting sets and reps. He doesn’t keep a spreadsheet and he never bothers to log his progress. He has no performance objectives and seems completely indifferent to standard training protocol. He has no opinion on whether it’s better to run 10 wind sprints 3 times a week or 3 wind sprints 10 times a week. As for nutrition, he’s totally barbaric. He eats whatever he can get his teeth on and has no sense of portion control. He doesn’t pay attention to critical nutrients, doesn’t follow the food pyramid and doesn’t read labels. He doesn’t drink water at the proper intervals either, just visits his favorite puddles when he gets a chance. He even drinks out of the toilet! There’s no sense of discipline to his method. When he goes out on the trail, he sets whatever pace he wants. If he feels like running, he runs. If he wants to stop and sniff the bushes, he stops. On some days he walks, some days he does wind sprints, some days he goes swimming. He mixes these activities up with no regard to periodization, macrocycles, mesocycles, tapering or peaking. He doesn’t do Pilates, Yoga or Taebo. He doesn’t get acupuncture treatments or spinal manipulations. He doesn’t wear orthotics or drink sport drinks. He doesn’t take vitamins, creatine or wear a heart rate monitor. His toys don’t contain graphite, titanium or advanced composites. He doesn’t have a swoosh logo on his collar. Not only that, Mojo is completely apathetic about competition. He has no interest in pushing the envelope, setting records or winning medals. He doesn’t care how fast the other dogs are or who’s in the lead. If he gets tired, he rests. If he gets hot, he seeks out shade. If his paw hurts, he slows down. In general, he pretty much does as he pleases. He sleeps about 12 hours a day and lounges around for another 6 or so. And then, when he finally does get off the couch, he just plays around. He has no motivation, no ambition and no work ethic. What a slacker. the results: The thing I don’t understand is this: According to everything I read in the fitness and sports medicine press, Mojo ought to be in terrible condition. He should be suffering from all sorts of muscle soreness, injury, bad posture, poor performance and psychophysical grief. His unapproved and improper training practices should be sending him into early retirement at the vet hospital. But no, it’s not like that at all. When we go out on the trail, he beats me up the mountain every time. Try as I might, I just can’t keep up with him. We do 10 miles on the trail and when we get back to the parking lot, he still wants to play. I’m exhausted, but he’s ready for more. Not only does he perform like an Olympian, he’s also managed to achieve some impressive cosmetic results. He’s got great muscle tone and a slender waist. His shoulders and neck are powerfully bulked up. It’s difficult to tell with all that fur, but I think that he even has ripped, razor-sharp abs. He looks like a total stud and yet he never touches a weight machine. What gives?